Tuo aava meri joka joskus huokailee rauhallisena ja joskus raivoaa mitä rajuimmin, on aina kuulunut minun elämään jollain tavalla. Kakarana se oli kesäisin jokapäiväinen kumppani josta ei voinut pysyä erossa. Keväisin sen oma ja rannoilta kantautuva tervan tuoksu sai veren heräämään, silloin tiesi, että kesä tulee. Kun viimeisetkin jäät oli lähteneet ja hinaajat rupesivat siirteleen tukki sumia, silloin myös me poikaset siirryttiin rantaelämään.

meri2-normal.jpg

Ukot siellä rannoilla tervasivat ja tilkitsivät veneitään ja laittoivat kalanpyytöjään kuntoon. Mikään ei ole niin kaunista kuultavaa kun vanhan keskimoottorin puksutus, kun äijät lähtivät merelle verkkoineen ja palailivat saaliineen. Me poikaset värkättiin ja leikittiin, joskus jopa henkemme uhalla, kun piti tukkisumalla juosta ja temppuilla, mutta niin vain selvittiin niistäkin touhuista.

syysranta-normal.jpg

Laivoja myös käytiin katselemassa ja ihailemassa. Vuodet vieri ja viimein meistä moni tuli oman veneen pääliköksi, pikku hiljaa terva vaihtui nykyaikasempiin aineisiin, muta aina sitä tervaa joku sen verran käsitteli, että se tuttu tuoksu leijui sieraimiin. Asuin välillä kaukana merenrannasta, ja silloin tuntui se kevätaika jotenkin puutteelliselta, ilman niitä meren tuoksuja. Meri on aina kuulunut elämääni ja olen nauttinut tyynestä ja myrskystä. Ei kuulu enää keskimoottoreiden ääni, eikä tuoksu terva, kaikki on muuttunut, paitsi meri, se on ja pysyy.

Ilta%20redill%C3%A4.-normal.jpg

Nykyisin asustelen välimeren rannalla ja ihailen sen näkymiä ja aaltoja, joskus aikasen mahtaviakin. Mutta kuitenkin meri on minun paras kaveri, käyn usein rannalla istumassa ja haistelemassa sen ihanaa tuoksua. Olen usein ajatellut, että kai minut on merivedellä kastettu.

ranta2-normal.jpg